keskiviikko 31. lokakuuta 2012

31/10/2012

Hi guys! Tänään oli tavallisen tylsä harmaa päivä, mutta aurinko pilkahti juuri ja juuri tarpeeksi että sain napsittua muutaman kuvan päivän asusta ennen kuin tuli ihan pimeää. Tänään oli mekkopäivä, olen rakastunut tuohon A-linjaiseen tyttömäiseen pitsi-ihanuuteen. Pelkällä mekkosella tuolla ei kuitenkaan enää valitettavasti pärjäile edes sisällä koulussa, joten laitoin sukkikset jalkaan ja vetäisin blaiserinkin päälleni. Jokseenkin räjähtäneeseen aamutukkaani toi helpotusta harmaa palmikkopanta, mikä myös oikeastaan lämmitti ihan mukavasti vilpoisalta ilmalta. 

mekko kiinasta, bleiseri - H&M, koru ja panta - DIY









tiistai 30. lokakuuta 2012

Skarppina

Tähän alkuun heti sanon että älkää vaan kuvitelkokaan että olisin pärjäillyt ulkosalla noissa vaatteissa kymmentä sekuntia pitempää aikaa. Aamullakin meinasin jo heittää komeasti seläleni jään takia, ja siksipä aloinkin pohtimaan että miksi ihmeessä korkokenkiin ei ole saatavissa sellaisia mummojen normikengissä käyttämiä piikkipohjia.. vai onko? Jos joltain löytyy ratkaisua tähän korot+jää ongelmaan niin olisin erittäin kiitollinen vinkeistä! Aamusella heräsin yllättävän pirteänä ja skarppina vähäisistä unista riippumatta ja päätin pukeutua fiiliksen mukaan skarpisti. Tuo ihanuusjakku pääsi tänäänkin mukaan, sen yhdistin valkoiseen kauluspaitaan. En myöskään voinut jättää tuota ketjunpätkää kotiin lojumaan vaan käytin sitä vyönä samalla tavalla kuin eilen. Uusien käyttötarkoitusten keksiminen jutuille on kivaa! Sitä paitsi tuon vyön avulla paidasta tuli hiukkasen peplum-mallinen, mistä tykkäilen tosi paljon.
 
Jakku - DIY, paita - kirpis + DIY, housut - H&M, kengät - DinSko





maanantai 29. lokakuuta 2012

Maailman käytännöllisin vaatekappale!

Viimeviikon lopulla eksyin harhailemaan Cubuksen helloween-aleihin ja iskin silmäni tuohon mustaan mekkoon. Jo ennen sovittamista olin päättänyt että tuo lähtee mukaan ja that's it, kauppaankaan sitä en voi jättää. 15e alennettu hintakaan ei hirmuisesti kirpaissut.. Musta monikäyttöinen trikoomekko on juuri sitä mitä olen jo jonkin aikaa etsinyt: asustettavissa sekä arkeen että juhlaan, kylmään että lämpimään.. siis kaikkeen! I'm happy:)


Keksin kiepsauttaa ylimääräisen DIY projekteista pöydälle lojumaan jääneen ketjunpätkän vyötärön ympäri yksinkertaiseksi vyöksi. Päässä pyörii jo monta ideaa mihin tuota älynväläystä voisi hyödyntää..
(näyttää olevan jokseenkin jäätävä tuijotus kuvassa..)



Eilen illalla sain vielä inspiraation (okei okei, oikeesti kynnet oli vaan niin kamalan näköset että oli pakko tehä jotain..) ranskalaiseen manikyyriin nuden ja vaaleanruskean sävyissä. Itse ainakin tykkäilin kovasti vähän erilaisesta lookista!


lauantai 27. lokakuuta 2012

Chanel & rock

Niinkuin eilen lupailin, tässä teile nyt sitten vähä yksityiskohtaisempaa postausta tästä itse tehdystä jakusta. Chanelmaisen siitä tekee erityisesti tuo kangas, ja ehkä myös kapeahko malli. Niin klassiselle linjalle en kuitenkaan jäänyt, vaan kanttasin reunat mustalla tekonahalla. Hihatkin saivat piristystä nahkaraidoista.



Ensin olin sitä mieltä etten laita tuohon mitään kiinnityssysteemiä, mutta pähkäilemisen jälkeen eräs viisas neitonen sanoi etteihän siitä ainakaan haittaa ole. Ja tottahan tuo on, tulen useimmiten varmaan pitämään jakkua auki, mutteivät nuo hakaset silloinkaan huonoilta näytä kun ovat noin pieniäkin..




Valmiita kaavoja minulla ei tuohon ollut, mutta piirtelin kaavat eräästä muutama viikko sitten ostaneestani H&M jakusta ja muokkailin niitä hieman. Olin jotenkin aikaisemmin siinä uskossa, että jakun tekeminen on jostain syystä todella hankalaa, mutta ei sinne päinkään! Itse jakku valmistuikin tosi nopeasti ja helposti, päänvaivaa sitten tuottivatkin nuo nahkakanttaukset, joiden taas olin ajatellut olevan ihan iisi juttu.. Tuollainen tekonahka on nimittäin niin nihkeäpintaista, ettei se luista ompelukoneen paininjalan alla yhtään, minkä johdosta olin saada yhden jos toisenkin raivokohtauksen. Kaiken lisäksi tuo nimenomainen tekonahka on vielä venyvääkin, mikä toi taas osaltaan sellaista 'mukavaa' haastetta tuohon touhuun. Venyvyydelle en mitään mahtanut, mutta kun totesin ompelemisen nahkeuden takia olevan mahdotonta, keksin laittaa kankaan ja paininjalan väliin paperin! Tuolla niksillä sitten alkoi luistamaan, tosin silloin ei nähnyt mitä ompeli niin piti vain luottaa taitoihinsa. Onneksi ei kuitenkaan ihmeempiä haavereita päässyt käymään, ja tässä tälläkin hetkellä naputtelen tyytyväisenä tuo kyseinen vaatekappale päälläni:)


Keräilin tähän loppuun vielä jokaiselta kuluneen viikon arkipäivältä kuvan asustani, haasteenahan oli siis yhdistellä tuota hametta eri tavoin joka päivä. Välillä oli ideoita enemmän ja välillä vähemmän, mutta yllätyksekseni en kyllästynytkään tuohon hameeseen ollenkaan! Päin vastoin, nyt nään sen aika paljon monikäyttöisempänä vaatekappaleena kuin aikaisemmin!

päivä 2 - murrettuja värejä
päivä 1 - pehmoinen neule
päivä 4 - yksinkertaisuus on kaunista
päivä 3 - farkkua ja kimallusta


päivä 5 - skarppina uuden jakun avulla


Itse tykkäsin ehkä eniten päivän 3 asusta vaikka valinta oli kyllä vaikea Löytyykös teiltä lempparia? :)


perjantai 26. lokakuuta 2012

yksi hame, viisi asua - päivä 5

Viimeistä viedään tänään! Tai olisi viety jos olisin kouluun asti selvinnyt. Pää oli aamusella nimittäin niin tukossa että päädyin jäämään kotiin. Olin tuon päätöksen tehdessäni kuitenkin jo ehtinyt vaatteet vetäistä päälleni, joten nappasin pari pikaista kuvaa. Eipähän ainakaan kukaan voi nyt väittää että olisin lintsannut tästä haasteestani flunssailun takia, viisi asua tämän viikon aikana tuon hameen ympärille kuitenkin tuli täyteen, nih!



Tuo jakku valmistui eilen ja siitä ajattelin kirjoitella ihan ihkaoman postauksen tässä lähipäivinä. Luvassa siis kantapään kautta opittuja niksejä tekonahan ompeluun, yksityiskohtakuvia jne.. Olen ihan intona tuosta, tuli just eikä melkeen sellanen kun halusinkin:)

P.S lunta jeeeeee!

torstai 25. lokakuuta 2012

Yksi hame, viisi asua - päivä 4

Tänään on ollut ihana päivä! Kaikki tuntuu sujuvan mukavasti, ilma on pirteän kirpeä eikä juuri ole stressattavia asioita. Tai olishan niitä mutta olen ottanut sellaisen asenteen etten turhia stressaile! Aamulla oli mielikuvitus kaikonnut jonnekkin maanrakoon enkä sitä sieltä saanut kalasteltua, joten päädyin siihen että less is more, yksinkertaisuus on kaunista ja sitä rataa. Hameen kaverina maiharit, trikoopaita, muhkea jättiläishuivi ja se jo hyvinkin tutuksi tullut nutturakampaus. Sen verran oli sentään aamulla aikaa (en käsitä miten tällainen erhe pääsi tapahtumaan, yleensä aamuni ovat nimittäin pelkkää sekopäistä säntäilyä ympäriinsä) että ehdin taiteilla smoky eyes luomivärit naamalle, niin ei sentään ihan hissutteluksi mennyt tämäkään päivä.


Kukaanhan ei sitten huomaa että hame on hassusti vinossa... Aina ei voi olla täydellinen!





Eilen ostettu talvitakkikin tuli heti tarpeeseen kun aamusella oli pakkasen puolella. En tiedä johtuuko tämä ihme pirteyteni tänään juurikin tuosta pakkasesta, vai kenties siitä että olen nukkunut toivottoman vähän ja siksi hysteerinen, mutta olen ollut koko päivän kuin mikäkin kylähullu pirteyskohtauksineni. Se kylähullu vieraili asukuvissakin...!


Laitanpas vielä pari kuurafiilistelykuvaa teille pällisteltäväksi niin ei sitten jää päälimmäisenä mieleen tuon edellisen kuvan aiheuttamat traumat! :D



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Yksi hame, viisi asua - päivä 3

Seuraavanlaisen farkkupaidan, pipon ja överikorun kombon yhdistelin tänään tuohon viikon teemana olevaan hamoseen. Kyllästyin myös iänikuisiin mustiin sukkiksiin ja vaihdoin ne harmaisiin, vaihtelu virkistää tässäkin asiassa. Korun ja paidan yhdistelmästä tykkäsin älyttömän paljon!

Hame - H&M, paita äidin kaapista, kengät - DinSko, laukku - accessorize, pipo/koru - DIY



Varoituksen sana vaan äidille, himoitsen tuota farkkupaitaa niin että joku päivä se saattaa olla sieltä kaapista mystisesti kadonnut..!

tiistai 23. lokakuuta 2012

yksi hame, viisi asua päivä 2

Sinappinkeltainen on ällöttävä väri, vihreä ei sovi minulle, viininpunaista vastaan taistelin vielä pari viikkoa sitten kaikin keinoin eikä murretut värit oikeen oo mun juttu. Just joo, ei ikinä kannattais mennä avaamaan suutaan tollasista asioista, tänään päälle nimittäin eksyivät kaikki edellä mainitut jutut! kaikesta tuosta huolimatta oli kyllä yllättävän kiva ja oman tuntuinen asu. Ja maastouduin hyvin syksyiseen maisemaan!

Laukku - Accessorize, Hame - H&M, kengät - Nilson Shoes, huivit - DIY, paita - kirppis, takki/koru - ?





Tosta päähuivisysteemistä tykkäilin tosi paljon! Ainoa huono puoli oli se, että salilla huhkiessani huomasin että otsassa möllöttää punainen läikkä tuon solmun jäljiltä.. Nooh, sellasta sattuu! :D








maanantai 22. lokakuuta 2012

Yksi hame, viisi asua - päivä 1

Otsikon mukaisen haasteen otin itselleni siis täksi viikoksi. Ihan tahallani aion nyt hankaloittaa aamujani! Kuten eilen jo kirjoittelinkin, tämän viikon jälkeen olen joko saanut kyseisestä hameesta tarpeekseni koko loppu elämäkseni, tai sitten olen löytänyt sille monia uusia yhdistelyvaihtoehtoja. Koko tämä elämänvaikeutusideani lähti siis siitä kun muutama viikko takaperin tuskailin sovituskopissa kaverilleni että pitäisikö tuo hame mukaansa nappaista, ja hän totesi että osta, mutta vain jos keksi viisi eri asua sen ympärille. Täytyy myöntää että ihan sillä sekunnilla ei viittä täydellistä yhdistelmää päähäni pälkähtänyt (ostinpas silti hahhah:P), mutta eiköhän tämä jälkeenpäinkin toimi ihan yhtä hyvin! Tässä siis ekan päivän tulos:




Nyt on jo niin kylmä että oli pakko kääriytyä talvitakkiin! Kyseinen yksilö on muutama vuosi sitten NYCistä tänne pohjolaan raahattu, mutta hakusessa olisi myös kyllä joku hupullinen takki tuon rinnalle..

























Asusteeksi mukaani nappasin pari näyttävää puukorua jotka olen jostain syystä mieltänyt vain kesäkoruiksi. Tänään koin kuitenkin kivan ahaa-elämyksen kun tajusin etteivät näytä kyseiset killuttimet ollenkaan pahalta valkoisen neuleenkaan kanssa. Ja pakko vielä hehkuttaa että olipas kylmyydestä huolimatta ihana ilma tänään! Noista kuvistakin välittyy mukavasti kuulaus ja raikkaus, sellanen erityinen tunnelma..

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Messuhulinassa

Heipsan! Tänään siis sain aikaiseksi hilata arseeni Pasilaan messukeskukseen ihmettelemään siellä tänä viikonloppuna järjestettyjä kauneus ja muotimessuja. Omalta osaltani olivat kyllä ehkä hiukkasen tylsemmät kuin olin ajatellut. Lähdin siis lähinnä katselemaan enkä niinkään ostelemaan ja messuilla taas oli lähinnä ostettavaa eikä niinkään katseltavaa... Ihan kiva oli kuitenkin käydä pyörähtämässä.  Olen kuvitellut (tai ainakin yrittänyt uskotella itselleni) että tykkään paikoista joissa on paljon porukkaa. Tai no, itse asiassa yleensä viihdynkin hulinassa aika hyvin. Tänään kuitenkin otti kiilailevat mummot päähän jotenkin normaalia enemmän. ..tai sitten messukeskukseen oli niitä kyynerpäätaktiikkamummoja eksynyt jotenkin tavallista enempi, enpä tiedä.. Pahoittelen jo valmiiksi kuvien huonoa laatua, vähäisyyttä ja ihme virnistystä, kuvaussessio oli nimittäin maailmanennätysluokkaa nopeudessaan, ehkä noin 10sekuntia! :D
laukku- accessorize, hame - DIY, takki Chilestä, kengät- DinSko, paitis - kirppari+DIY


Päähäni pamahti tuossa äskettäin ihan jymyidea ensi viikon asuja ja sitä kivaa viininpunaista nahkahametta koskien. Kerron siitä lisää huomenissa mutta sen voin sanoa että ensi viikon jälkeen joko rrrrrrakastan tai syvästi vihaan tuota kyseistä vaatekappaletta. Toivottavasti kuitenkin kallistuu ensimmäisen vaihtoehdon puolelle nämä fiilikset!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaavoihin kangistunut

Hepsan! Päätin ryhdistäytyä hieman asukuvien napsimisessa ja tässä tulos. Olen luuhannut nämä viimeiset päivät milloin missäkin, kavereiden kanssa, salilla, mummulassa, lapsia hoitamassa.... Mutta asu on ollut monena päivänä tismalleen sama. Olen nyt ihastunut noihin uusiin kenkiini yhdistettynä käärittyihin boyfriend farkkuihin, lookki on mukavan rento ja kiva. Nyt lähden tekemään ihania smoothiedrinkkejä ihanan ystävän kanssa ja sitten tanssimaan, jei!:)