torstai 17. lokakuuta 2013

Intoa puhkuen

Lähipäivinä olen ollut innoissani vaikka mistä, pääsääntöisesti blogissa esiintyvien vaatteiden lisäksi muun muassa treeneistä ja terveysintoilukokkailuista. Ja kengistä. Kauan odotetut ihanat talvisaappaat saapuivat vihdoin luokseni! Pitkävartiset, juuri sopivasti ratsastussaappaiden henkiset konjakinruskeat ihanuudet nauttivat parhaillaan kenkärintamalla jakamattomasta huomiostani.


Treenipuolella ei sinänsä mitään tajunnanräjäyttävää ole tapahtunut, jotenkin vaan on ollu tosi hyvä fiilis ja draivi päällä! Ihanaa huomata kuinka paljon olen kehittynyt ja voin vielä kehittyä! Niinhän sitä sanotaan että aivot on kehon tärkein lihas ja kun asenne on kohdallaan niin melkeimpä mikä tahansa on mahdollista.

Keittiötä olen vallannut itselleni terveysinpiraatiopuuskissani jo jonkun aikaa mutta olen tähän asti saanut mutustaa luomuksia lähinnä itsekseni. (En tietenkään myönnä että ne olisivat olleet pahan makuisia, vaan omat makunystyräni ovat tietysti muita kehittyneemmät ja hienostuneemmat hah) Eilen kuitenkin leivoin syntisen hyviä suklaamuffinsseja jotka ovat hävinneet herkkusuiden kitoihin ihan kiitettävää vauhtia! Jopa pikkuveljeäni kavereineen onnistuin huijaamaan, heillä ei ole aavistustakaan että suklaisissa herkuissa onkin voin tilalla jugurttia ja puolet sokerista on korvattu stevialla. Suklaamuruja ei voi korvata enkä kyllä haluaisikaan, ne vaan on niin hyviä!<3 Illalla löysin oikean blogiaarteen *klik* joka vielä entisestään kasvatti tätä terveysleipomisintoani. Ihanaa löytää sielunsiskoja jotka eivät suostu luopumaan herkuttelusta vaikka terveellisesti elävätkin:)

Leipomusintoilut ja treenihehkutukset menee nyt taas vähän ohi blogin aiheesta mutta en tykkää muutenkaan tehdä asioita aina niin tarkkaan sääntöjen mukaan. Vaatteitakin tehdessäni vihaan syvästi valmiita kaavoja ja tykkään soveltaa. Elämä on paljon kivempaa kun menee vaan fiiliksen mukaan. Taiteilijasielu, minkäs teet!:D 

Yksi ja ehkä isoin asia mistä olen lähiaikoina intoillut on koulussa aloittamani kuvisdiplomi. Eikä mikä tahansa piirrustustöherrys vaan ihan ihka ensimmäinen oma mallistoni! Jep, luitte oikein, diplomin toteutustapa on nimittäin vapaa ja oli sanomattakin selvää että vaatteisiinhan se minun osaltani liittyy. Vielä opelta hyväksyntä malliston tekoon diplomityönä ja wiuuuuh inspiraatio oikein ryöppysi päästä paperille ja piirroksin ja muistiinpanoin! Luonnosteluvihon ja teekupin kanssa on sohvannurkassa vietetty jo useampikin hetki inspiksiä taltioiden!


P.S. Kuinkahan monta kertaa olen tämän postauksen aikana sanonut sanan 'inspiraatio' tai 'innostus'? Taitaa osua blogin nimi naulan kantaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti