Viime keskiviikkona sain itseni täräytettyä takaisin rakkaalle suomenmaalle jättimäisine matkalaukkuineni ja täytyy kyllä myöntää että on IHANA olla taas Suomessa! Suomi on maailman paras maa:) Tätä kirjoittaessani reissaan jo mummulareissulta kotiin päin, mutta siellä ollessani pienet serkkutytöt kyselivät heti kovasti blogin perään, ja täytyy myöntää että tunsin pienen piston rinnasssani. Viimeisestä postauksesta on tainnut jo vierähtää yli kuukausi! Kun innokas kuvaajakin kerran oli paikalla ja jonkunlainen kesäloma-asu vetäisty niskaan niin eiköhän tästä nyt postaus saada aikaiseksi ja blogi pikkuhiljaa heräteltyä horroksestaan. Puolustuksekseni täytyy kyllä sanoa ettei minulla chilessä oloaikanani juuri mitään postailtavaa ollutkaan, sillä siellä pukeudun mieluiten mahdollisimman maanläheisesti ja mukavasti a) koska siellä oli kylmä (talvi) ja b) koska pohjoismaalaisena 'blondina' siellä tuppaa välillä saamaan vähän liikaakin huomiota kaduilla. Ihana reissu oli joka tapauksessa, vaikka etäännyinkin muodista ja tyylistä aika tehokkaasti!:D Kesäkuussa kirjoittelin Chilen ihanista tilpehööritoreista ja nyt ennen lähtöä tein sinne vielä pikakierroksen mielessäni loputon valikoima värikkäitä ja ihanan pehmoisia huiveja. Muun muassa tämän neonväreissä räiskyvän etäisesti aztec-tyylisen ihanuuden sieltä nappasin mukaani. Viimesyksyisen avoselkäisen maksimekon löysin Suomeen palattuani unohtuneena vaatekaapin perukoille ja niistä syntyikin sopivan rento mummolareissun asu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuva. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. elokuuta 2013
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Maailman katolla
Jos joskus pähkäilen pitkään että missäköhän kivassa paikassa asukuviani räpsisin, niin nyt sitä ei kyllä tarvinnut kauaa miettiä. Kerrostalossa jota asutamme on nimittäin upea kattoterassi joka on vapaasti asukkaiden käytettävissä, ja kun sattui vielä ihanan aurinkoinen päiväkin niin sitä parempi. Päivän asua lähdin rakentamaan löysien Mangosta jonkin aikaa sitten ostamieni mustien shortsien ympärille. Pakatessani matkalaukkuja tännepäin tullessani en raaskinut millään jättää noita ihanuuksia kotisuomeen, joten olihan minun pakko ainakin kerran niitä täällä 'talvessakin' käyttää. Vaalea neule, klassinen punosvyö, kultainen kaulakoru ja vähän leobardikuosia. Itse tykkäilin tosi paljon, voisin jopa yrittää joku päivä rakentaa toisenkin lämpimähkön asun noiden shortsien ympärille!
Vertailun vuoksi tässä kuva myös kesäpäivän asusta kotisuomessa, jossa siis päälläni samaiset shortsit. Aika eri tyyliset asut kuvissa, mutta mielestäni toimii hyvin sekä Suomen kesässä että Chilen talvessa:) P.S Tota kuvaa kattoessa tulee väkisinkin ikävä Suomen kesää... Nauttikaa te jotka ootte siellä ja säästäkää mulle mansikoita!!!
Vertailun vuoksi tässä kuva myös kesäpäivän asusta kotisuomessa, jossa siis päälläni samaiset shortsit. Aika eri tyyliset asut kuvissa, mutta mielestäni toimii hyvin sekä Suomen kesässä että Chilen talvessa:) P.S Tota kuvaa kattoessa tulee väkisinkin ikävä Suomen kesää... Nauttikaa te jotka ootte siellä ja säästäkää mulle mansikoita!!!
lauantai 27. huhtikuuta 2013
keväistä kukkakuosia
Kyllä se kevät nyt sieltä näyttää tulevan vaikkakin vähän viivytellen. Muutamien lämpimämpien päivien kunniaksi olenkin jo vetäissyt nahkarotsin päälle ja kaivanut kukkahameen vaatekaapin kätköistä. Hameen olen muutama vuosi sitten tehnyt itse, jolloin tein myös toisen saman mallisen hauskasta punavalkoraidallisesta kankaasta. Korkeavyötäröinen pussihame on musta tosi kivan näköinen mutta hirveän pitkiä askelia siinä ei kyllä voi ottaa!:D
Tämä vaateinnostukseni on muuten kasvaneen treenimotivaation myötä salakavalasti hiipimässä myös urheiluvaatteiden puolelle. Ja miten voisinkaan sulkea silmäni kaikilta ihanilta ja värikkäiltä treenivaatteilta?! Niken sivuilla saa myös suunnitella ja tilata ihan oman laisia treeni/juoksukenkiä ja sielläkin olen jo käynyt suunnittelemassa useamman parin! ...ehkä joskus päädyn jopa tilaamaan luomukseni:)
Tunnisteet:
asukuva,
DIY,
hame,
kukkakuosi,
nahkatakki,
pallohame,
treenivaatteet
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
21/4/2013
Eilen reissasin Karjaalle katsomaan serkkujeni tanssinäytöstä, ja oli niin ihanan keväinen päivä että päätin pukea päälleni tuon pari päivää sitten valmistuneen turkoosin maksihameen. En yleensä käytä turkoosia ollenkaan joten yhdistelemistä piti hetki miettiä, ja päädyinkin lopulta pitämään muut asusteet hillityn värisinä. Ja sukkisten kanssa uskalsin laittaa jo ihan kesäkorot! Serkkutyttö auttoi räpsimisessä ja keksi että keinussa saa kivoja kuvia!
Kaulakoru on niin ikään itse tehty vanhoista pitsikauluksista, helmistä ja mustasta nahasta.
Kynsiäkin taas innostuin värkkäämään tuossa toissapäivänä luppoajan yllättäessä. On ihan liian tylsää tehdä sama kuvio kymmeneen kertaan, ja lopputuloskin on paljon hauskempi kun kaikki kynnet on vähän erilaisia. Sama värimaailma kuitenkin pitää kokonaisuuden hallittuna. (lievää aztec innostusta havaittavissa....)
P.S. posti toi hyvin mieluisan paketin.... Täydellisten punaisten korkokenkien metsästys voidaan nyt virallisesti julistaa päättyneeksi!:D
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Muotibloggari
'Sul on tollaset muotibloggarivaatteet!' viimeistä teinivuottaan viikonloppuna juhlistava kaverini sanoi heti minut nähtyään. En tiedä miten itse määrittelisin käsitteen 'muotibloggarivaatteet', mutta itse ainakin tuossa asussa viihdyin niin hyvin, että se nähtiin päälläni lauantain lisäksi vielä tänä harmaana maanantainakin. Ihanaa kun vihdoinkin on edes pikkiriikkisen lämpimämpää (tai noh, ainakin vähän vähemmän jäätävää), se mahdollistaa nimittäin niin paljon monipuolisempien asujen käyttämisen! Noista sukkiksista eroon pääsyä vielä odotellessa... Tuo hame on muuten tehty tässä postauksessa näkyvästä XL kokoisesta tätipaidasta. Pitsit ovat usein metrihinnaltaan aika kalliita, mutta UFFilta bongattu paita kevensi kukkaroa vain 2€ verran.
Treenipuolella täytyy muuten vinkata kaikille kiinnostuneille ihan mahtavasta (ilmaisesta!) appsista jota tänään kokeilin. Hyvä kaverini vinkkasi tästä mulle ja kyseessähän on siis tietysti NTC - Nike Training Club. Suhtaudun usein vähän varauksella kaikkeen tuollaiseen 'huuhaatreeniin' mutta nyt täytyy kyllä todeta että tehokasta oli! Tämä saattaa olla monille ihan vanha juttu jo, mutta ne jotka tuota eivät vielä ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi:)
Treenipuolella täytyy muuten vinkata kaikille kiinnostuneille ihan mahtavasta (ilmaisesta!) appsista jota tänään kokeilin. Hyvä kaverini vinkkasi tästä mulle ja kyseessähän on siis tietysti NTC - Nike Training Club. Suhtaudun usein vähän varauksella kaikkeen tuollaiseen 'huuhaatreeniin' mutta nyt täytyy kyllä todeta että tehokasta oli! Tämä saattaa olla monille ihan vanha juttu jo, mutta ne jotka tuota eivät vielä ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi:)
| Smile!:) |
Tunnisteet:
asukuva,
DIY,
muotibloggari,
Nike,
second hand,
treeni
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Pääsiäisrentoilua
Pääsiäisviikonloppuun on tähän asti kuulunut salitreenejä, löllöilyä, vähän DIY juttuja (josta kuulette lähipäivinä lisää) ja paljon hyvää ruokaa. Tänään ainakin tuo ruokaosuus sai arvoisensa kruunauksen mummolareissulla, mielellään niitä pääsiäisherkkuja mussuttaakin!:) Päivän asu oli tänään simppeli farkkujen ja armeijanvihreän kauluspaidan kombo, joka sai vähän piristystä överikimaltelevasta kaulakorusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein mukava ja toimiva asu!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
26/3/2013
Viime viikolla keksin yhdistää talviseen neulehameeseeni mustan kiiltävän kauluspaidan ja pitsineuleen. Kuulostaa ehkä sekavalta mutta kokonaisuus toimii kun värimaailma on yhtenäinen. Ihmeen hyvin olen jo parina päivänä tässä mustanpuhuvassa asussa viihtynyt, yleensä tykästyn vaaleampiin sävyihin.. Korut oli simppelit ja hopean väriset. Sekä hame että neule siis ihan omin kätösin tehtyjä, paituli löytyi joskus UFFilta.
P.S. Nauttikaa auringosta!!:)
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Persikan sävyissä
Heippa! Ihmeen kauan aikaa taas on ehtinyt vierähtää edellisestä postauksesta, tässä välissä onkin tapahtunut paljon. Asukuvia olen napsinut useampanakin päivänä, mutta en ole saanu aikaiseksi niitä tänne blogin puolelle latailla. Tässäpä nyt siis eräs asu viikon varrelta. Otsikko viittaa paitsi asun väriteemaan, myös kynsiin, sillä innostuin lakkaamaan ne pirtsakalla oranssilla ja laitoimpa vielä seeprakuvionkin päälle. Lämpömittari on näyttänyt jumahtavan alle nollaan eikä kevätvaatteista siis vielä kannata edes haaveilla, mutta kaippa nuo kynnet ajavat asiansa ja muistuttavat siitä että kesää kohti ollaan kuitenkin menossa. Innostuin myös järjestelemään vaatekaappini uusiksi, tosin sielläkin kauniit kesäkorot saavat kyllä vielä hetken odotella sopivampia kelejä..
Tilaa:
Kommentit (Atom)

















