sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vahingossa tosi kiva hame

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... Eli tätä ihanuutta ehtii vielä käyttääkin! Pari viikkoa sitten pyörittelin käsissäni eräästä toisesta projektista yli jäänyttä kangaspalaa. Jouduin harmikseni toteamaan että se ei millään riitä haluamani laiseen hameeseen. Leveydestä puuttui noin 10cm, mikä nyt avuksi? Sitten se kaivattu 10cm putkahti esille kangaslaatikon uumenista: mustaa tekonahkaa! Siitä siis väkersin hameen sivuille mustat raidat hempeän kukkakankaan kontrastiksi ja vyötärönauha syntyi samaisesta tekonahasta. Hameesta tuli vahingossa vielä paljon kivempi kuin mitä olin alunperin ajatellut :)



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Koululainen

Mikä sopisikaan koulun alkuun paremmin kuin reppu? Tai kesäpäivään paremmin kuin farkkushortsit? Siinäpä tiistain asun peruspilarit, joita täydensivät rento vaalea neule ja reppun väriin sointuva nahkavyö. Jalkaan vetäisin sateen varalta vuosi sitten hankitut mustat maiharit. Kynnet saivat vielä toistaiseksi olla kesäisen vaaleat ja korviin pääsivät killumaan erittäin toimivaksi ja ihanaksi todetut niittikorvikset.

 


maanantai 12. elokuuta 2013

Blogihorros

Viime keskiviikkona sain itseni täräytettyä takaisin rakkaalle suomenmaalle jättimäisine matkalaukkuineni ja täytyy kyllä myöntää että on IHANA olla taas Suomessa! Suomi on maailman paras maa:) Tätä kirjoittaessani reissaan jo mummulareissulta kotiin päin, mutta siellä ollessani pienet serkkutytöt kyselivät heti kovasti blogin perään, ja täytyy myöntää että tunsin pienen piston rinnasssani. Viimeisestä postauksesta on tainnut jo vierähtää yli kuukausi! Kun innokas kuvaajakin kerran oli paikalla ja jonkunlainen kesäloma-asu vetäisty niskaan niin eiköhän tästä nyt postaus saada aikaiseksi ja blogi pikkuhiljaa heräteltyä horroksestaan. Puolustuksekseni täytyy kyllä sanoa ettei minulla chilessä oloaikanani juuri mitään postailtavaa ollutkaan, sillä siellä pukeudun mieluiten mahdollisimman maanläheisesti ja mukavasti a) koska siellä oli kylmä (talvi) ja b) koska pohjoismaalaisena 'blondina' siellä tuppaa välillä saamaan vähän liikaakin huomiota kaduilla. Ihana reissu oli joka tapauksessa, vaikka etäännyinkin muodista ja tyylistä aika tehokkaasti!:D Kesäkuussa kirjoittelin Chilen ihanista tilpehööritoreista ja nyt ennen lähtöä tein sinne vielä pikakierroksen mielessäni loputon valikoima värikkäitä ja ihanan pehmoisia huiveja. Muun muassa tämän neonväreissä räiskyvän etäisesti aztec-tyylisen ihanuuden sieltä nappasin mukaani. Viimesyksyisen avoselkäisen maksimekon löysin Suomeen palattuani unohtuneena vaatekaapin perukoille ja niistä syntyikin sopivan rento mummolareissun asu.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Maailman katolla

Jos joskus pähkäilen pitkään että missäköhän kivassa paikassa asukuviani räpsisin, niin nyt sitä ei kyllä tarvinnut kauaa miettiä. Kerrostalossa jota asutamme on nimittäin upea kattoterassi joka on vapaasti asukkaiden käytettävissä, ja kun sattui vielä ihanan aurinkoinen päiväkin niin sitä parempi. Päivän asua lähdin rakentamaan löysien Mangosta jonkin aikaa sitten ostamieni mustien shortsien ympärille. Pakatessani matkalaukkuja tännepäin tullessani en raaskinut millään jättää noita ihanuuksia kotisuomeen, joten olihan minun pakko ainakin kerran niitä täällä 'talvessakin' käyttää. Vaalea neule, klassinen punosvyö, kultainen kaulakoru ja vähän leobardikuosia. Itse tykkäilin tosi paljon, voisin jopa yrittää joku päivä rakentaa toisenkin lämpimähkön asun noiden shortsien ympärille!

 

Vertailun vuoksi tässä kuva myös kesäpäivän asusta kotisuomessa, jossa siis päälläni samaiset shortsit. Aika eri tyyliset asut kuvissa, mutta mielestäni toimii hyvin sekä Suomen kesässä että Chilen talvessa:) P.S Tota kuvaa kattoessa tulee väkisinkin ikävä Suomen kesää... Nauttikaa te jotka ootte siellä ja säästäkää mulle mansikoita!!!


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Korujen ja killuttimien luvattu maa

Chile on mielestäni ehdottomasti kaikenlaisten korujen ja killuttimien luvattu maa. Kaduilla ja toreilla on aina paljon käsityöläisiä jotka myyvät tuotteitaan hyvin huokeaan hintaan. Erityisesti korviksia löytyy jo yhdestäkin kojusta satoja erilaisia! Suomessa matkalaukkuja pakkaillessani jouduin tosiaan jättämään kotiin kaikki koruni ja ylimääräiset harpäkkeeni saadakseni matkalaukun painon pysymään nipin napin sen sallitun 23kg alapuolella. Tänne saavuttuani suuntasin siis jo heti ensimmaisinä päivinä löytöretkelle läheiselle käsityöläisten torille. Mukaan tarttui muutamat erilaiset korvikset, aztec tyylinen kultainen kaulakoru, sormus ja leobardihuivi. Noista teräksisistä niittikorviksista on kehkeytynyt tässä parin viikon aikana ihan luottopari, niitä käytän arkena lähes päivittäin.



Muutama päivä sitten tuolla samaisella torilla käydessäni iskin silmäni täydelliseen lämpimänruskeaan tekonahkaiseen reppuun. Rakkaani huomasi kuinka kovasti siitä tykkäsin ja kuinkas ollakkaan, osti tuon ihanuuden minulle lahjaksi!:)




lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kuinka selvitä mannerten välisestä lennosta hengissä (ja ehkä jopa tyylillä...)

Heipsan reissaajat! Nyt perillä Chilessä muutaman päivän oleskeltuani onkin vuorossa vähän erilainen postaus, aijoin nimittäin auliisti jakaa kanssanne parhaat vinkkini lentomatkustamiseen niin tyylin kuin matkustusmukavuudenkin kannalta. Asiaa ja tärppejä tuli mieleen aika paljon ja toivonkin että niistä on teille jotain iloa ja hyötyä. Pitkillä lentomatkoilla ehdottomasti ykkösjuttu ainakin itselleni on mukavuus, joten aloitetaan siitä:


Vaatteet eivätkä myöskään asusteet eivät saisi missään nimessä millään tavalla kiristää tai puristaa. Väljät ja ilmavat vaatteet ovat siis must juttu, eikä hiostavien tekokuitujenkaan karttaminen välttämättä ole huono idea. Kenkien kannattaa olla mukavat ja jo jonkin verran käytetyt, koska lentokentillä tulee helposti käveltyä monia kilometrejä reissun aikana. Itselleni ympäri ämpäri juoksenteleminen hiertävissä korkkareissa painavaa laukkua perässäni retuuttaen ei ainakaan ole kovin houkutteleva ajatus... Hiukset kannattaa mielestäni ehdottomasti laittaa kiinni, sillä niin ne pysyvät sekä siistimpinä että puhtaampina eivätkä ole jatkuvasti tiellä tai hiostamassa.








Nyt varmaan ihmettelette kaikki suu auki että miten noiden edellä mainittujen kriteerien sisällä voi muka makustaa tyylikkäästi..? Täytyykin myöntää että siihen tarvitaan iso saavillinen mielikuvitusta ja luovuutta! Itse päädyin maximekon, väljän neuleen, statement vyön ja leobardikenkien yhdistelmään. Koneessa vyön sai helposti pois ja matka taittui yhtä mukavasti kuin yöpuvussa! Voin ehdottomasti suositella maximekkoa osana matkustusasua, sillä sen ympärille saa helposti rakennettua haluamansa tyylin tinkimättä mukavuudesta. Neule tuo rennon mekon rinnalle hieman ryhtiä ja lämmittää mukavasti viileämpinä hetkinä. Suosittelen valitsemaan asuun yhden statement asusteen, jolla voi kätevästi huijata pois asun rentoutta. Itselläni tuo asuste oli peplumvyö, mutta vaikkapa näyttävä kaulakoru hoitaisi homman varmasti yhtä hyvin.





Lentomatkan jälkeen on usein kaikkea muuta kuin hehkeä ja nätti olo ja laittautumista ennen matkakohteeseen saapumista hankaloittaa vielä kaiken lisäksi rajoitettu nesteiden määrä käsimatkatavaroissa. Voiteiden, ripsarin, huulipunan, hammastahnan ymsyms pitää siis olla alle desin purnukoissa ja minigrip pussissa. Itse päätin lähteä matkaan kokonaan ilman meikkiä ja meikata kevyesti vasta juuri ennen Chilen maankamaralle saapumista. 18 tuntia lentokoneessa meikit naamassa ei nimittäin tee hyvää iholle eikä turvotukselle. Ihoa puhdistin aika-ajoin kosteuspyyhkeillä ja lisäilin kosteusvoidetta sekä huulirasvaa vähän väliä välttääkseni ihon kuivumista lentokoneen ilmastoinnin armoilla.


Ulkoisen kosteutuksen lisäksi ehdottoman tärkeää on juoda paaaaaljon vettä! Se vähentää turvotusta, auttaa aineenvaihduntaa toimimaan hyvin lentokoneruoista huolimatta ja kosteuttaa ihoa sisältä päin. Aivan ehdoton kauneustuote matkalla oli myös minipullo kuivashamppoota, jonka ansiosta perille päästyäni ja hiukset avattuani sain kuontalooni edes jonkunlaista eloa ja tuuheutta. Myös pienet yksityiskohdat vaikuttavat kokonaislookkiin todella paljon, joten esim kynnet kannattaa lakata huolella ja siistiksi.


 Näillä avuin pääsin perille ja näin upealla auringonnousulla Chile minut toivotti tervetulleeksi. On kieltämättä aika hassua olla täällä taas!



 Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain apua, kivoja reissuja kaikille!:)








maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lähtöä odotellessa..

Ihmeen nopeasti sujahti tämä kevät ohi ja nyt otankin suunnan taas kohti Chileä kesän ajaksi. Tuntuu kieltämättä vähän vinksahtaneelta pakkailla mukaan neuleita ja pitkiä housuja kun täällä kotisuomessa on paahtavan kuuma kesäpäivä, mutta Chilen talvi vastaa Suomen syksyä, joten ainakin muutama lämpimämpi vaatekappale on mukaan mahdutettava. En vielä tiedä minkälaiset mahdollisuudet netin käyttöön minulle siellä aukenevat, mutta mielelläni kirjoittelisin ainakin pari kertaa sieltä pallon toiseltakin puolelta. Tämä päivä on kulunut lähinnä tavaroita laukusta toiseen venkslatessa kun 23 kg painoraja tuntuu tulevan aivan liian nopeasti vastaan. Kaikki korut joudun nyt ainakin jättämään Suomeen, onpahan sitten hyvä syy shoppailla killuttimia siellä päässä! Kuvamaterialiksi laitan tähän nyt keväältä julkaisematta jääneitä asukuvia, joista kyllä huomaa että kesä ja vihreys tuli ihan hujauksessa!











 Pitäkää te kaikki täällä kiva kesä ja syökää paljon jätskiä, elokuussa näkyillään!:)