Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. lokakuuta 2012

Skarppina

Tähän alkuun heti sanon että älkää vaan kuvitelkokaan että olisin pärjäillyt ulkosalla noissa vaatteissa kymmentä sekuntia pitempää aikaa. Aamullakin meinasin jo heittää komeasti seläleni jään takia, ja siksipä aloinkin pohtimaan että miksi ihmeessä korkokenkiin ei ole saatavissa sellaisia mummojen normikengissä käyttämiä piikkipohjia.. vai onko? Jos joltain löytyy ratkaisua tähän korot+jää ongelmaan niin olisin erittäin kiitollinen vinkeistä! Aamusella heräsin yllättävän pirteänä ja skarppina vähäisistä unista riippumatta ja päätin pukeutua fiiliksen mukaan skarpisti. Tuo ihanuusjakku pääsi tänäänkin mukaan, sen yhdistin valkoiseen kauluspaitaan. En myöskään voinut jättää tuota ketjunpätkää kotiin lojumaan vaan käytin sitä vyönä samalla tavalla kuin eilen. Uusien käyttötarkoitusten keksiminen jutuille on kivaa! Sitä paitsi tuon vyön avulla paidasta tuli hiukkasen peplum-mallinen, mistä tykkäilen tosi paljon.
 
Jakku - DIY, paita - kirpis + DIY, housut - H&M, kengät - DinSko





lauantai 27. lokakuuta 2012

Chanel & rock

Niinkuin eilen lupailin, tässä teile nyt sitten vähä yksityiskohtaisempaa postausta tästä itse tehdystä jakusta. Chanelmaisen siitä tekee erityisesti tuo kangas, ja ehkä myös kapeahko malli. Niin klassiselle linjalle en kuitenkaan jäänyt, vaan kanttasin reunat mustalla tekonahalla. Hihatkin saivat piristystä nahkaraidoista.



Ensin olin sitä mieltä etten laita tuohon mitään kiinnityssysteemiä, mutta pähkäilemisen jälkeen eräs viisas neitonen sanoi etteihän siitä ainakaan haittaa ole. Ja tottahan tuo on, tulen useimmiten varmaan pitämään jakkua auki, mutteivät nuo hakaset silloinkaan huonoilta näytä kun ovat noin pieniäkin..




Valmiita kaavoja minulla ei tuohon ollut, mutta piirtelin kaavat eräästä muutama viikko sitten ostaneestani H&M jakusta ja muokkailin niitä hieman. Olin jotenkin aikaisemmin siinä uskossa, että jakun tekeminen on jostain syystä todella hankalaa, mutta ei sinne päinkään! Itse jakku valmistuikin tosi nopeasti ja helposti, päänvaivaa sitten tuottivatkin nuo nahkakanttaukset, joiden taas olin ajatellut olevan ihan iisi juttu.. Tuollainen tekonahka on nimittäin niin nihkeäpintaista, ettei se luista ompelukoneen paininjalan alla yhtään, minkä johdosta olin saada yhden jos toisenkin raivokohtauksen. Kaiken lisäksi tuo nimenomainen tekonahka on vielä venyvääkin, mikä toi taas osaltaan sellaista 'mukavaa' haastetta tuohon touhuun. Venyvyydelle en mitään mahtanut, mutta kun totesin ompelemisen nahkeuden takia olevan mahdotonta, keksin laittaa kankaan ja paininjalan väliin paperin! Tuolla niksillä sitten alkoi luistamaan, tosin silloin ei nähnyt mitä ompeli niin piti vain luottaa taitoihinsa. Onneksi ei kuitenkaan ihmeempiä haavereita päässyt käymään, ja tässä tälläkin hetkellä naputtelen tyytyväisenä tuo kyseinen vaatekappale päälläni:)


Keräilin tähän loppuun vielä jokaiselta kuluneen viikon arkipäivältä kuvan asustani, haasteenahan oli siis yhdistellä tuota hametta eri tavoin joka päivä. Välillä oli ideoita enemmän ja välillä vähemmän, mutta yllätyksekseni en kyllästynytkään tuohon hameeseen ollenkaan! Päin vastoin, nyt nään sen aika paljon monikäyttöisempänä vaatekappaleena kuin aikaisemmin!

päivä 2 - murrettuja värejä
päivä 1 - pehmoinen neule
päivä 4 - yksinkertaisuus on kaunista
päivä 3 - farkkua ja kimallusta


päivä 5 - skarppina uuden jakun avulla


Itse tykkäsin ehkä eniten päivän 3 asusta vaikka valinta oli kyllä vaikea Löytyykös teiltä lempparia? :)


perjantai 26. lokakuuta 2012

yksi hame, viisi asua - päivä 5

Viimeistä viedään tänään! Tai olisi viety jos olisin kouluun asti selvinnyt. Pää oli aamusella nimittäin niin tukossa että päädyin jäämään kotiin. Olin tuon päätöksen tehdessäni kuitenkin jo ehtinyt vaatteet vetäistä päälleni, joten nappasin pari pikaista kuvaa. Eipähän ainakaan kukaan voi nyt väittää että olisin lintsannut tästä haasteestani flunssailun takia, viisi asua tämän viikon aikana tuon hameen ympärille kuitenkin tuli täyteen, nih!



Tuo jakku valmistui eilen ja siitä ajattelin kirjoitella ihan ihkaoman postauksen tässä lähipäivinä. Luvassa siis kantapään kautta opittuja niksejä tekonahan ompeluun, yksityiskohtakuvia jne.. Olen ihan intona tuosta, tuli just eikä melkeen sellanen kun halusinkin:)

P.S lunta jeeeeee!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Out of my comfort zone..

Jep, otsikon mukaisesti tein tänään jotain mihin en ole tottunut. Jotain erittäin extreemiä ja vaarallista. Jotain ennalta arvaamatonta! ..vetäisin päälleni jakun! hahhah sanotte te mutta totuus on se, että vaikka aika monipuolinen pukeutuja olenkin, en ikinä koskaan milloinkaan ole aikaisemmin sonnustautunut jakkuun. Tunne siis oli kieltämättä vähän hassu. Tuo kirpparilta löytynyt villakankainen yksilö oli siis kyseessä ja olisin halunnut yhdistää sen vaaleisiin lempifarkkuihini. Te jotka olette tottuneet suunnittelemaan asuja etukäteen tajuatte ehkä sen pienoisen hätäännyksen tunteen kun huomaa aamulla, että se tietty vaate (..tässä tapauksessa siis ne farkut..) on pesussa. Mitäs sitten tehdään? No sovelletaan tietysti! Tuosta johtuen jakun neitsytmatkaa pääsi farkkujen sijasta myötäilemään hame. Jotenkin tuosta yhdistelmästä kuitenkin jäi vähän laimea maku suuhun. Ei pöllömpi, muttei erityisen kivakaan..  Jakku kylläkin on tosi kiva, ehkä se löytää sopivamman kaverinsa joskus myöhemmin!


Jakku - kirppis+DIY, neule - JC, koru ja hame - DIY, kengät DinSko





Tuosta kampauksesta kyllä tykkäilin kovasti, liian usein tulee pidettyä hiuksia vaan auki tai nutturalla.. Kivaa vaihtelua! Aamulla oli sen verran aikaa että huulet ja kynnetkin sain ihan samaan sävyyn maalailtua, tuli jotenki ladylike fiilis tollasesta yllättävästä yhteensopivuudesta :D



P.S ..tarttisin ehkä hiukan isomman laukun.. Tällä menolla ei kellään nimittäin oo epäilystäkään mitä mukanani kanneskelen:D