lauantai 29. syyskuuta 2012

Bloglovin

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/4035578/?claim=hcuswy6jvgr">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Lisäsin blogini blogloviniin, liittykää seuraajiksi!


Vihdoinkin viikonloppu!


Koeviikko on tässä tällä viikolla inhottavasti häirinnyt elämääni, mutta nyt onneksi on vihdoin kaivattu levähdystauko. Ensi viikon alussa vielä muutama koe tiedossa mutta niitä alan miettimään vasta vähän myöhemmin. Nyt nautin ihanista kiireettömistä hetkistä ja jutuista joita HALUAN tehdä enkä vain tylsistä velvollisuuksista.. Siksipä tässä lauantai päivän ratoksi rustailin teille oikein pidemmänlaatuisen postauksen päiviänne piristämään!

Perjantaina kokeen jälkeen suuntasin siis pienelle spontaanille shoppailureissulle ihanan ystäväni kanssa ja siellä nämä päivän asukuvatkin napsittiin. Olinkin ihan unohtanut kuinka kivoja pipot on! Pitäisi varmaan haalia niitä varastoihin kylmempien päivien varalle useampikin. Päälleni vetäisin aamusella tuon ihanan pitsimekon, joka on sen verran paksu että ihan oikeasti lämmittääkin jonkun verran, ja asua maustoin kullansävyisillä asusteilla. Mekkonen löytyi loppukesästä mummon luota kyläreissulta, kun innoissani aloin penkoa tätini nuoruudenaikaisia vaatevarastoja. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja ottaa silmä käteen niin voi löytää tosi kivoja juttuja odottamattomistakin paikoista! Sieltä tarttui mukaan muutakin, mm iso viikonloppulaukku ja parit housut josta myöhemmin pätkin korkeavyötäröiset shortsit, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. 


Minua vinkattiin, ja vinkkaan nyt edelleen teitä, että Sokoksen 3+1 päivillä on We Care Ikonin tuotteita hyvissä tarjouksissa vielä huomiseen asti. Suuntasin siis sinne huulipunainnostukseni siivittämänä ja sain vihdoin ostettua haaveilemani luumunpunaisen sävyn. Rakastuin ihan totaalisesti kun tuota kokeilin, väri on I-HA-NA!! Juuri sopivasti särmää syksyyn:) Lisäksi ostin tuollaisen ihan perus punaisen luottopunan jota voi laittaa vaikka joka päivä jos huvittaa, sekä loppumassa olevan ripsarini tilalle uuden yksilön. Kuitistakin näkyy ettei lysti todellakaan ollut kallista, koko setti alle kympillä!


Harvemmin ostelen uusia vaatteita kaupoista, useimmiten vaatekaappini nimittäin täydentyy omista tekeleistäni, kirppariostoksista tai muista löydöistä. Lähes koko koeviikosta hengissä selvinneenä päätin kuitenkin hemmotella itseäni jutuilla, joita en ehkä IHAN välttämättä tarvitsisi mutta, jotka kuitenkin on tositosi kivoja ja käytännöllisiä. Joka päivä katukuvassa ja catwalkeilla näkyy vain enemmän ja enemmän nahkahousuja eli pitihän noita H&Mssä eteen sattuneita tekonahkaa ja ihan normia mustaa kangasta yhdisteleviä yksilöitä sovittaa. Pökät sopi hyvin ja pelkäsin jo etukäteen hintalapun tirkistämistä, mutta koin positiivisen yllätyksen; 10e!!! Siinä vaiheessa ei enää paljoa tarvinnut pähkäillä vaan kiikutin löytöni kassalle pikimiten. Ainakin tuolla Sellon liikkeessä noiden lisäksi jäljellä näytti enää olevan vain yksi pari, eli jos nahkapöksyt kiinnostaa niin kannattaa pitää kiirettä!

Lisäksi löysin niinkin erikoisesta kaupasta kuin Gina Tricotista ihanan mustan, hieman läpikuultavaa materialia olevan maximekon. Tuonne alle vain bandeau-toppi ja vartalonmyötäinen korkeavyötäröinen hame sekä korot niin aijai, hymyilyttää ajatellakin!! Huutavaan tarpeeseen löytyi myös tyydyttäjä, nimittäin kirkuvanpinkit sporttiliivit. Jos ei nuo päälle vetäistyään riitä energiaa treenata niin sitten on kyllä jossain joku pahasti vinossa!

Shoppailureissulta kotiinnuttuani lähdin karvaturrikaverini kanssa metsälenkille ja innostuin (taas) hiukan kuvailemaan syksyä. En vaan voi vastustaa noita värejä ja tunnelmaa, pakkohan niistä on napsaista mukaan muutama muisto.


Jos siis suinkin ehditte, vetäiskää mukavat kengät jalkaan ja lähtekää lähimpään metsään reippailemaan, siitä tulee ihana olo! Mukavaa lauantaita :)





torstai 27. syyskuuta 2012

Sori, en voinu vastustaa!

Hellou! Tein itselleni koeviikon alussa lupauksen että en aloita yhtään uutta DIY projektia ennen kuin viimeinenkin koe on tehty. Nyt täytyy kuitenkin myöntää että olen hiukkasen rikkonut lupaustani, kädet kun vaan ihan itsestään eksyivät sinne materiaalilaatikoille. Mieltäkin kutkutti niin monta kivaa ideaa etten yksinkertaisesti voinut vastustaa! Homma sitten vielä vähän luisui käsistä (köhöm..), nyt olen nimittäin ollut kotosalla jo viitisen tuntia enkä ole saanut aikeiseksi mitään muuta kun näitä näpertelyjäni. Käsityöjuttujen lisäksi innostuin kuvailemaan myös kauniita syksyisiä maisemia.



Alla olevassa kuvassa näkyy vähän vinkkiä tämänpäiväisestä innostuksestani tuollasien uunissa kovettuvan massan kanssa. Tää onkin arvotus, arvaako kukaa mitä tosta tulee?:D no, jos ei niin tulkaa lähipäivinä lukemaan ja katselemaan, laitan siitä valmistuessa kuvia tänne. Itse olen ihan innoissani tuosta projektista, siitä tule kyllä hieno! hehheh, kyllä on kiva arvuutella..


Tämä minun on itse asiassa pitänyt esitellä jo jonkun aikaa. Muutama viikko takaperin nappasin laatikostani mustan, lähes käyttämättömän muovirannerenkaan ja päätin tehdä sille sitä kuuluista JOTAIN.... Tällainen lopputulos siitä JOSTAIN sitten tuli, pitsiä, helmiä ja strasseja, voiko överimmäks mennä? Välillä on ihan kiva olla överi ja tolla saa aika perusasuihinkin kivaa pilkettä silmäkulmaan.


Nyt olen kyllä jo vitkutellut ihan tarpeeksi sen enkun kirjan avaamisen suhteen, joten taidanpa nöyrtyä ja tassutella laittamaan teetä ja avaamaan sen pirkuleen kirjan...


Ainiin! Kun pukeutumisaiheisesta blogista kerran on kyse niin voisin jakaa kanssanne erään pukeutumisen maailmanennätyksen: minä tänää aamulla kun tajusin että pitäis olla ovesta pihalla 5 min päästä! Siinä ei paljoo ehtiny vaatekriiseillä, meni ekat eteen tulevat lumput päälle niin että sujahti:D


tiistai 25. syyskuuta 2012

Hempeitä värejä

Uhmasin maanantaita, koeviikon alkua ja syksyistä viimaa pukeutumalla hempeisiin väreihin. Pastellivärit ehkä yleensä yhdistetään kevääseen, mutta rajojen rikkominen on hauskaa joten päätin vetäistä niitä päälleni näin syksymmälläkin. Kummasti piristi mieltä kaiken harmauden ja kylmyyden keskellä. Kaiken lisäksi tuo joskus kirpparilta mukaan nappaamani, alunperin Gina Tricosta peräisin oleva neule on iiiiiiihanan pehmoinen! Varpaat saivat vielä kurkkia hiukkasen avoimista kengistä, pikkuisen ehkä tuli kylmä.. Yritän käyttää jokaisen hitusenkin lämpimämmän päivän hyödyksi taistelussani ihanista kesäkengistä kiinnipitämisessä vielä syksylläkin!
Neule - Gina Tricot,  paita - JC?, farkut Chilestä, kengät - Nelly
Usein ärsyttävä mutta välillä ilmeisesti aika ihanakin pikkuveli innostui eilen kuvaamisesta niin paljon että kiipesi ihan katolle asti kiinnostavaa kuvauskulmaa etsimään. Saattekin siis nauttia oikein extreme-otoksista!


Muistakaa nauttia syksystä!:)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Synttärit on kivoja!

Perjantaina suuntasin askeleeni kohti Helsingin satamaa, sielä nimittän tavattiin superhyperparhaiden ystävieni kanssa ja noustiin laivaan kohti Tallinnaa päämääränämme juhlia erään ihanan tyttösen synttäreitä. Muita odotellessamme ehdimme siellä napata muutamat kuvat päivän asulta, joka tällä kertaa koostui DIY maximekosta, valkeasta neuleesta sekä nahkatakista. Asusteilla sain kokonaisuuteen vähän lisää särmää ja alla näätte kuvia kuinka keikun edellä mainitut vermeet ylläni sataman rappusissa...



Synttärisankarille olin keksinyt tehdä lahjaksi tuollaisen tummansinisen kevyen mekon, joka pääsi heti testikäyttöön kun lähdettiin hienosteluillalliselle syömään. En ollut mittoja tietenkään tuota luomustani varten voinut ottaa, koska muutenhan olisi päivänsankari tajunnut että mitä sieltä on lahjaksi tulossa, eli piti vähän arvailla. Hyvin ilmeisesti ystäväni kuitenkin tunnen kun osui arviot oikeaan! On kiva antaa itsetehtyjä lahjoja, niistä saa aina vaivanpalkaksi tuon ihanan onnellisen hymyn:)

torstai 20. syyskuuta 2012

All Black

Eilinen sadesää sai minut ilmeisesti hieman synkistelytuulelle, eilen illalla nimittäin sain päähänpistoksen alkaa tehdä mustaa pitsitunikaa siitä kirpparilta löytäneestäni pitsistä. Malli ei ollut mitenkään hankala, joten valmista tuli nopeasti ja sain luomukseni vetäistyä päälleni jo tänään aamulla. Muut vaatekappaleet ja asusteet valitsin myös mustanpuhuvista sävyistä, mikä ei itseasiassa ole ollenkaa minun tyylistäni, mutta vaihtelu virkistää ja kokomustan jälkeen väritkin taas tuntuvat entistä kivemmilta!























Pari lankakerääkin tuli taas osteltua, näistä pitäisi syntyä säärystimet ja lapaset jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aina ei tosin mene eli katotaan sitten myöhemmin että mikä on lopputulos :D





keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Sadepäivän turvauniformu ja DIY huivi


Harmaissa tunnelmissa mennään ja täytyy kyllä myöntää että tänään ei tehnyt mieli nousta sängystä ollenkaan. Niin se kello kuitenkin soi julmasti jo ennen seitsemää eikä kuunnellut unista mutinaani nukkumaan jäämisestä. Vaatekaapilleni tallusteltuani ei tarvinnut kauaa miettiä mitä päälleen vetäisee, lämpimimmät ja mukavimmat jutut nimittäin veti puoleensa sen verran voimakkaasti! Tänään pääsi tuo kuvissa näkyvä muhkea (ihana!) huivikin jo mukaan.


tässä pari päivää sitten siis tuon neulomukseni sain valmiiksi eikä se voisi oikeastaan ihanampi olla! Kyseiseen työhön upposi kyllä lankaakin ihan kiitettävästi, nimittäin kuusi kerää. Ihan yllätyin itsekin. Suurin osa huivista siis helmineuletta ja reunoihin tein paksut palmikot. Lanka Natur uld ja puikot 6.5mm jos innostutte tekin:)


tiistai 18. syyskuuta 2012

Muuntautumiskykyä peliin!

Tässä siis parin päivän asuja, aika eri tyylisiä kieltämättä! Se muodissa ja pukeutumisessa minusta onkin aika kivaa, että voi aamulla päättää että 'minkälainen haluan olla tänään' ja sitten pukeutua sen mukaan. En tiedä että onko tuo sitten kuin joku aikuisten naisten (ja miestenkin) ihan oma leikki mutta ainakin minusta aika kiva juttu. Erilaisissa asuissa on ihan erilainen fiilis. Eilen uhmasin syksytuulia vetämällä jalkaan ne kirpparilta sunnuntaina löytyneet villakangas-shortsit kera kauluspaidan eli aika asiallisella linjalla oltiin. Johtuikohan tuo asiallisuus sitten maanantaista ja uuden opiskeluviikon alkamisesta sitä en tiedä, muttei asu ainakaan tunneilla keskittymiseen tuntunut hirveästi vaikuttavan:D Superkuvaaja Roosa pääsi vauhtiin niin saatiin maanantain asukuvat kameraan, kiitosta sinnepäin!

takki, sormus, korvikset ja kengät - Chile, shortsit - kirppis, kauluspaita - kirppis+DIY, pilkkusukkikset H&M

Tänään sitten ilmeisesti heräsin aamulla energisesti, teki nimittäin mieli pukeutua hieman rockimmin. Tuo letti/huivisysteemi on mielestäni tosi kiva piristys muuten yksinkertaiseen kampaukseen jos muuten ei pää pursua mahtavia hiustenlaittoideoita (tai jos hiukset sattuu olemaan vähän likaiset kuten allekirjoittaneella..) Ideani nappasin joskus tästä kivasta blogista.
takki ja korvikset - Chile, t-paita - veljen vaatekaappi, housut - Carlings, huivi - kirppari, kengät - DinSko 
Näillä lähti siis viikko mukavasti käyntiin, toivon että siellä myös! :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kirppistelyä

Tänään jaksoin nostaa unisen pääni peittojen välistä ihan aamuvarhaisella (eli klo9.30:D) ja lähteä parin rakkaan ystäväni kanssa kirppisreissulle Vallilan makasiineille. Perille saavuttiin ehkä puoli kahdentoista aikaan ja paikkahan oli jo tuolloin aivan tupaten täynnä! Alkoi välillä oikein ottaa päähän se meininki kun jurot suomalaisen vain rynnivät eteenpäin kyynerpäätaktiikalla eikä voida sanoa edes 'oho', puhumattakaan siitä maagisen 'anteeksi' -sanan käytöstä!

Tämän tytön ärsyyntynyt naamataulu alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vääntyä hymyyn kun tajusin löytäneeni eräästä rekistä oikean aarteen: hyväkuntoisen, luonnonvalkoisen, ranskalaisvalmisteisen ja juuri minun kokoiseni villakangasjakun! Itselläni ei mitään tuon tyyppistä vaatekappalettani vielä kaapeistani löydy, joten tuo ihanuus on enemmän kuin tervetullut. Sen varmasti tulette näkemään vielä useammassakin asukuvassa.



Syksystä ja jo hiukan viileämpinä puhaltavista puhureista varmaankin johtuu se, että katseeni harhautui toiseenkin villakangasjuttuun, nimittäin shortseihin. Ja okei, juu, tiedetään, shortsit ei välttämättä ole mikään kaikkein käytännöllisin syysvaruste ainakaan täällä arktisessa Suomessa VAIKKA ne oliskin villakankaiset mutkunmutkun.... ne on vaan niin kivat! Ja lyömpäs vaikka vetoa että kyllä tällä hullulla ja ennakkoluulottomalla pääkopalla noidenkin pöksyjen ympärille jonkin (ainakin melkein) lämmin asukokonaisuus saadaan kasattua!



Lisäksi ostin yhden erään ihan perus miesten villapaidan ja kultaisen rannekorun joista en edes viitsinyt ottaa kuvaa. Ja ai niin! Kankaitakin löytyi ihan kiitettävästi, varsinkin isot palat valkoista ja mustaa pitsiä olivat siellä pöydällä varmasti ihan mua odottelemassa:)

lauantai 15. syyskuuta 2012

DIY päivä

Tuossa eräs kaunis päivä sain käsittämättömän innostuksen alkaa tehdä sitä ja tätä ja tuota itse. Ikään kuin minulla sellaista innostusta ei aina olisi, mutta tuona päivänä sattui kohdalle oikein superboosti! Suuntasin siis kangaslaatikoilleni ja nappasin sieltä pari päivää takaperin ostamani ihanan raidallisen trikookankaan. Olin heti tuon kyseisen ihanuuden kaupassa nähdessäni tiennyt mitä siitä tulee: maximekko! Ja sitten ei kun vain ompelukone esille. Maximekot on siitä käteviä että ne on useimmiten tosi helppo ja nopea tehdä, niistä tulee lähes poikkeuksetta tosi kivoja, niihin on helppo yhdistää erilaisia asusteita, sopivat korkojen sekä matalien kenkien kanssa, niitä voi käyttää hieman syksymmälläkin koska pitkä helma pitää sääret lämpöisinä.... Ehkä jo tajusitte että olen näin lähiaikoina hiukan tykästynyt maximekkoihin?:D Tällainen tämänkertaisesta mekostani siis tuli. ...rakastan tuota tasku-yksityiskohtaa, sen on mielestäni aivan ihana kun tajusin laittaa sen noin rempseästi vinoon. Laahustaessani ympäri taloamme tuo uusi tekele päälläni äitini sanoi että eihän tuota voi missään käyttää, se näyttää ihan yöpuvulta! ..kommentiin tosin saattoi hieman vaikuttaa jalassani olevat jättivillasukat sekä sekava hiuspehko.. Mitäs mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan, voiko tuota käytää vai luullanko minua tuolla harmailla kaduilla haahuillessani unissakävelijäksi?



Mekko tuli valmiiksi mutta innostusta tekemiseen riitti vieläkin. Päätinpä siis toteuttaa ideani rennosta pitsiselkäisestä t-paidasta. Kaapissani oli jo jonkin aikaa pyörinyt harmaa löysä paita, josta olin joskus muinoin leikannut kauluksen suuremmaksi. Kuitenkiin tuo kyseinen vaatekappale tuntui aika tylsältä sellaisesaan, eli kävi projektiini loistavasti! Olen erittäin hyvä haalimaan varastoihini kaiken laista ´tätä voi vielä jossain tarvita´- kamaa, eli sopivan kokoinen pitsinpalanenkin löytyi nopeasti. Ei kun vain paidan selkämys halki, yläreunoihin rypytykset ja suipoksi kolmioksi leikattu pitsi huratetaan kiinni. Voilá! Varmastikin yksi helpoimmista DIY jutuista ikinä.




Tästäkään en ilmeisesti saanut tarpeekseni (minähän tietä jo varoittelin että käynnissä oli superboostipäivä!:D) vaan harhaannuin uudestaan varastojani tutkimaan. Jostain oli käsiini eksynyt reilun kokoinen pala hennon vaaleanpunaista kangasta. Hetken löytöäni ihmeteltyäni keksin että siitähän saisi aivan mahtavan peplum-topin. Taas siis alkoi touhotus uudestaan ja valtasin oman huoneeni lisäksi (ja muun perheen harmiksi) vielä keittiön pöydänkin kaavoitusta varten. Sotku ja talon valtaus kuitenkin oli sen arvoista, näin kiva topista nimittäin tuli!




Tähän postaukseen en varsinaisesti viitsinyt mitään sen ihmeempiä ohjeita kirjoittaa, mutta jos kiinnostaa niin kysykää, yritän sitten selittää tekovaiheita tarkemmin!

perjantai 14. syyskuuta 2012

NYC fashion week fall-winter 2012/13

Nuo syksyn ja talven mallistothan esiteltiin tosiaan jo tuossa kevätpuolella. Nyt vasta niitä kuitenkin lähemmin tutkailin ja tässä postauksessa muutamia lemppareitani. Nahka, printit ja turkis näyttävät olevan tämän syksyn kolme suurta, eikä niillä varmaankaan voi mennä pieleen!

Herve Legerin mallistossa näkyi paljon noita nahkanauhaviritelmiä, mitkä itse asiassa näyttävät aika kivoilta. Noin ylilyötyjä virityksiä en ehkä itse pääleni vetäisi, mutta esim. tuosta keskimmäisestä vyöstä jokin kapoisempi versio voisi olla ihan käyttökelponen omissakin asuissa. Jos tuosta oikein innostun niin saattaa olla että minut nähdään kohta ostelemassa nahkanauhaa ja solkia!
Tuo karvahattu ja jättimäinen kuvioneule näyttävät ihanan lämpöisiltä. Noissa saattaisi Suomenkin tuulessa ja tuiskussa pärjäillä! (Yigal Azrouel)
Jason Wun mallistossa ihastuin lähinnä tuohon oikeanpuolimmaiseen takkiin. Tikattu nahka ja printtikuvio toimivat hienosti yhteen!
Marc Jacobs puolestaan kuljetti ainakin minut Liisan ihmemaahan hatuntekijän verstaaseen. Kyseiset päähineet ovat ehkä hiukkasen isohkoja ihan normaaliin päivään, mutta muhkeat jättihakaneulalla kiinnitettävät huivit pitäisivät varmasti lämpimänä ja näyttävät mahtavilta!


Olen useasti miettinyt että haluaisin vaatekaappini piristykseksi jotain sähkönsinistä. Prabal Gurung on yhdistänyt kyseisen värin printtiin ja hyvältä näyttää! Tästä inspiroituneena silmäni ehkä etsiytyvät tulevilla kirppari- ja kankaanetsintäkierroksillani tuohon kutsuvaan väriin..


Toivottavasti näistä saatte ammennettua ideoita omaankin pukeutumiseenne:)






torstai 13. syyskuuta 2012

Juhlan aihetta!





Noniin! Nyt kaikille shampanjalasit kätöseen ja juhlamieli korkealle! Päätin nimittäin näin syksyn kunniaksi vihdoikin laittaa pystyyn iha ihka oman blogini, jonka perustamista olenkin jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni. Olen innokas muodin harrastaja ja DIY projektien parissa kuluu aika kuin huomaamatta. Kaukoputkella parin vuoden päähän tirkistellessä toiveissa siintää kolmannen asteen vaatesuunnittelualan opinnot. Siihen asti käyn lukiota ja kehitän vaatteiden suunnittelu- ja valmistustaitojani lähinnä kotosalla. Täällä blogissa sitten saatte pällistellä että minkälaista jälkeä kädestäni syntyy. Asukuvia, DIY ideoita ja toivottavasti tarttuvaa inspiraatiota siis tiedossa!

..psst!  Jo tänä viikonloppuna olisi luvassa ainakin yhden DIY projektin esittely joten käykääpäs kurkkimassa:)