sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Huilauksen paikka

Viime kuukausina tänne blogiin kirjoitteleminen on vähän takkuillut ja tuntunut hankalalta, minkä olette ehkä harventuneesta postaustahdistakin osannut arvata. Ensin ajattelin että ehkä se on vain hetkessä ohi menevä fiilis, mutta nyt tuntuu kuitenkin siltä että on aika jättää bloggailu kokonaan taka-alalle ainakin hetkeksi. En toistaiseksi aio blogiani kuitenkaan poistaa, sillä jos innostus iskee taas hetken päästä uudestaan niin mikäs siinä. Nyt haluan kuitenkin keskittyä muihin juttuihin elämässäni enkä näin ollen koe voivani antaa bloggaamiselle ja teille lukijoille ansaitsemaanne huomiota ja sitoutumista. Toivottavasti höpötyksistäni on teille tämän kuluneen vuoden aikana ollut iloa ja oma innostukseni ja inspiraationi on välittynyt myös sinne ruudun taakse. Kuunnelkaa itseänne ja fiiliksiänne, tehkää juttuja jotka ovat teille tärkeitä. Elämästä saa nauttia!

Kuva

torstai 17. lokakuuta 2013

Intoa puhkuen

Lähipäivinä olen ollut innoissani vaikka mistä, pääsääntöisesti blogissa esiintyvien vaatteiden lisäksi muun muassa treeneistä ja terveysintoilukokkailuista. Ja kengistä. Kauan odotetut ihanat talvisaappaat saapuivat vihdoin luokseni! Pitkävartiset, juuri sopivasti ratsastussaappaiden henkiset konjakinruskeat ihanuudet nauttivat parhaillaan kenkärintamalla jakamattomasta huomiostani.


Treenipuolella ei sinänsä mitään tajunnanräjäyttävää ole tapahtunut, jotenkin vaan on ollu tosi hyvä fiilis ja draivi päällä! Ihanaa huomata kuinka paljon olen kehittynyt ja voin vielä kehittyä! Niinhän sitä sanotaan että aivot on kehon tärkein lihas ja kun asenne on kohdallaan niin melkeimpä mikä tahansa on mahdollista.

Keittiötä olen vallannut itselleni terveysinpiraatiopuuskissani jo jonkun aikaa mutta olen tähän asti saanut mutustaa luomuksia lähinnä itsekseni. (En tietenkään myönnä että ne olisivat olleet pahan makuisia, vaan omat makunystyräni ovat tietysti muita kehittyneemmät ja hienostuneemmat hah) Eilen kuitenkin leivoin syntisen hyviä suklaamuffinsseja jotka ovat hävinneet herkkusuiden kitoihin ihan kiitettävää vauhtia! Jopa pikkuveljeäni kavereineen onnistuin huijaamaan, heillä ei ole aavistustakaan että suklaisissa herkuissa onkin voin tilalla jugurttia ja puolet sokerista on korvattu stevialla. Suklaamuruja ei voi korvata enkä kyllä haluaisikaan, ne vaan on niin hyviä!<3 Illalla löysin oikean blogiaarteen *klik* joka vielä entisestään kasvatti tätä terveysleipomisintoani. Ihanaa löytää sielunsiskoja jotka eivät suostu luopumaan herkuttelusta vaikka terveellisesti elävätkin:)

Leipomusintoilut ja treenihehkutukset menee nyt taas vähän ohi blogin aiheesta mutta en tykkää muutenkaan tehdä asioita aina niin tarkkaan sääntöjen mukaan. Vaatteitakin tehdessäni vihaan syvästi valmiita kaavoja ja tykkään soveltaa. Elämä on paljon kivempaa kun menee vaan fiiliksen mukaan. Taiteilijasielu, minkäs teet!:D 

Yksi ja ehkä isoin asia mistä olen lähiaikoina intoillut on koulussa aloittamani kuvisdiplomi. Eikä mikä tahansa piirrustustöherrys vaan ihan ihka ensimmäinen oma mallistoni! Jep, luitte oikein, diplomin toteutustapa on nimittäin vapaa ja oli sanomattakin selvää että vaatteisiinhan se minun osaltani liittyy. Vielä opelta hyväksyntä malliston tekoon diplomityönä ja wiuuuuh inspiraatio oikein ryöppysi päästä paperille ja piirroksin ja muistiinpanoin! Luonnosteluvihon ja teekupin kanssa on sohvannurkassa vietetty jo useampikin hetki inspiksiä taltioiden!


P.S. Kuinkahan monta kertaa olen tämän postauksen aikana sanonut sanan 'inspiraatio' tai 'innostus'? Taitaa osua blogin nimi naulan kantaan!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Royal blue

Eilinen päivä sujui muikeasti I love me- messuilla, kun sain houkuteltua äidin sinne mukaan seurakseni. Oli kiva tehdä jotain ihan kahdestaan. Tai noh, olihan siellä paljon paljon muitakin messuilijoita mutta u got the point, right? Kuten messuilla aina, ensin tarjonnan laajuus hämmensi, mutta uskallettiin kuitenkin sukeltaa mukaan ja löytyi kyllä monta kivaa ja mielenkiintoista juttua ihmeteltäväksi! Messuasuksi valitsin maksimekon (kyllä, sen saman vanhan johon olen edelleenkin syvästi rakastunut), jonka päälle vetäisin syvän sinisen ihanan pehmoisen neuleen ja DIY pajasta tuotoksena tulleen tekonahkaisen peplum vyön. Ehkä muistattekin että tuo vyö on minulla ollut jo jonkun aikaa, mutta olen edelleen sitä mieltä että se on ihan mahtava! Tuo asuun kuin asuun kivasti ryhtiä. Tuosta sinisestä neuleesta tulee helposti yllättävänkin juhlava, joten asustin sen tällä kertaa ilman ihmeempää kimallusta hopeisilla ja suht arkisilla koruilla. Piikkikaulakorun arkisuus tosin saattaa jakaa mielipiteitä mutta omassa pääkopassani se kuuluu enemmän arkisten kuin juhlallisten korujen puolelle. Iltahämärässä kotiin päästyämme saatiin upeassa ruskassa vielä napsittua pikaisesti muutama kuva!



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Treeniä tyylillä!

Muodin ja pukeutumisen lisäksi urheilu on mulle tosi tärkeää, ja sekin pitää tietysti tehdä tyylillä! Tummaa ja hillittyä vai? Ehei kuulkaas, mitä värikkäämpää ja kuviollisempaa sen parempi! Sekä juoksu- että salitreenikamaa löytyy monessa eri kuosissa monesta eri putiikista haalittuna. Tämän hetken top3 treenivaatteet ovat Niken musta/harmaa kuviolliset urheilurintsikat, pilviprinttinen juoksutakki ja maailman hienoimman pitkät kalsarit eli Adidaksen valko/mustapikselipilkulliset treenihousut. Kyllä kuulkaas treeni sujuu kun on oikein energistä printtiä ja väriä päällä!:D
Kivoissa ja mukavissa vaatteissa on taikavoimia, näillä pääsee lujaaaaaa!


Jos treeni-into on hukassa niin se kohenee kummasti kun kaapista löytyy joku kiva uusi vaate minkä vetäistä ylleen, ja taas homma sujuu! Tässä vähän vinkkiä mihin suunnata jos joku näistä nappasi:

Sadiumista: pikselipöksyt, juoksutakki ja kaikki muut paitsi pinkit urheilurintsikat

Intersportista: Reebokin oranssit shortsit

Cubuksesta: pinkit urheilurintsikat

KappAhlista: tummanharmaat shortsit neonvihreällä narulla (muistelisin nähneeni myös pinkkejä..)

Gina Tricotista: kiiltävän harmaat shortsit (ostettu tosin viime vuonna alesta, ei ehkä löydy enää..)

H&M: pinkit shortsit 

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Rinsessakynnet

Jos syksy masentaa ja maailma tuntuu harmaalta ja kukkarossakaan ei muutamaa lanttia enempää killu, suunnatkaapa Tiimariin! Sieltä tarttui tänään matkaan överiglitterikynsilakka, joka näyttää ihmeen kivalta värillisen lakan päällä. Tähän massiiviseen sijoitukseen meni rahaa muistaakseni 3€, mikä on mielestäni oikein oiva hinta päivän piristyksestä:) Juuri sain nämä kynnet lakattua että kestävyyttä en osaa vielä kommentoida, mutta glamourasteesta kertoo ehkä jotain lakan merkki 'Las Vegas'
Jo pelottavan tiiviisti käteen liimautunut puhelinkin sai jonkin aikaa sitten syysasun, nyt mennään liilan sävyissä. Inkkarikuvioista en tosin luovu, ne on ihan parhaita!

torstai 26. syyskuuta 2013

Reikiä päästä varpaisiin

Huh! Nyt voin hetkeksi huoahtaa helpotuksesta, syksyn osalta kun on ylppäreistä selvitty kunnialla. Keväällä sitten lisää.. Nyt on taas enemmän aikaa kirjoitella tänne blogiinkin! Eräänä kauniina päivänä viime viikolla (kun ei vielä ollut näin jäätävän kylmä) sonnustauduin reikäneuleeseen päästä varpaisiin. Asun pohjana toimi tuo tummanharmaa maximekko, joka on lähiaikoina ollut yksi ihan lempparivaatteista. Läpikuultava neulos on mekon materialina harvinainen mutta maanläheisen värin takia se ei kuitenkaan ole ihan liian kerisi. Aikaisemmin olen käyttänyt tuon alla lyhyttä vartalonmyötäistä hametta, mutta nyt huomasinkin mustien trikooshortsien olevan paljon parempi vaihtoehto. Ei tarvitse nimittäin jatkuvasti olla nykimässä helmaa alaspäin! Tämän ihanuusmekon päälle puin luonnonvalkoisen reikäneuleen ja asustin simppelisti parilla kultaisella sulka-aiheisella korulla. Riipus on itse tehty ja siiven mallisen rannekorun bongasin H&Mlta pari viikkoa sitten.


P.S korkeat halkiot mekon molemmilla sivuilla ovat kyllä superkivat, mutta noita kalmakoipia katsellessa käy ehkä liiankin selväksi että en ole hetkeen loikoillut rannalla:D

torstai 5. syyskuuta 2013

Ihana syksy

Kesä on kyllä ylivoimaisesti kivoin vuodenaika, mutta syksyisin nautin saadessani ottaa muhkeat neuleet taas käyttöön ja kietoutua niiden lämpöön. Näissä kuvissa neule on viime syksynä itse tehty niinkuin ehkä joku muistaa, ja se on niin paksu ettei oikein sujuvasti mahdu takin alle. Siis täydellinen syysvaate! Vielä ei sentään onneksi puhalla niin vilpoinen tuuli etteikö tuolla tarkenisi. Neuleen yhdistin hempeään kesämekkoseen ja kombo toimi mielestäni paremmin kuin hyvin. Painava ja pitkä neule ratkaisi myös tuon mekon keveyteen liittyvän ongelman; sillä on nimittäin tapana lehahtaa kohti taivasta pienimmästäkin tuulenpuuskasta. Parin erittäin tuskallisen tuulispäivän jälkeen en enää lankea samaan ansaan! :D Paljaiden säärien kanssa nuo joskus kirpparilta bongaamani cowboy bootsitkin näyttivät kivalta ja pääsivät siis nekin ulkoilemaan.


Edit: Woohoo sadas postaus!:)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vahingossa tosi kiva hame

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... Eli tätä ihanuutta ehtii vielä käyttääkin! Pari viikkoa sitten pyörittelin käsissäni eräästä toisesta projektista yli jäänyttä kangaspalaa. Jouduin harmikseni toteamaan että se ei millään riitä haluamani laiseen hameeseen. Leveydestä puuttui noin 10cm, mikä nyt avuksi? Sitten se kaivattu 10cm putkahti esille kangaslaatikon uumenista: mustaa tekonahkaa! Siitä siis väkersin hameen sivuille mustat raidat hempeän kukkakankaan kontrastiksi ja vyötärönauha syntyi samaisesta tekonahasta. Hameesta tuli vahingossa vielä paljon kivempi kuin mitä olin alunperin ajatellut :)



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Koululainen

Mikä sopisikaan koulun alkuun paremmin kuin reppu? Tai kesäpäivään paremmin kuin farkkushortsit? Siinäpä tiistain asun peruspilarit, joita täydensivät rento vaalea neule ja reppun väriin sointuva nahkavyö. Jalkaan vetäisin sateen varalta vuosi sitten hankitut mustat maiharit. Kynnet saivat vielä toistaiseksi olla kesäisen vaaleat ja korviin pääsivät killumaan erittäin toimivaksi ja ihanaksi todetut niittikorvikset.

 


maanantai 12. elokuuta 2013

Blogihorros

Viime keskiviikkona sain itseni täräytettyä takaisin rakkaalle suomenmaalle jättimäisine matkalaukkuineni ja täytyy kyllä myöntää että on IHANA olla taas Suomessa! Suomi on maailman paras maa:) Tätä kirjoittaessani reissaan jo mummulareissulta kotiin päin, mutta siellä ollessani pienet serkkutytöt kyselivät heti kovasti blogin perään, ja täytyy myöntää että tunsin pienen piston rinnasssani. Viimeisestä postauksesta on tainnut jo vierähtää yli kuukausi! Kun innokas kuvaajakin kerran oli paikalla ja jonkunlainen kesäloma-asu vetäisty niskaan niin eiköhän tästä nyt postaus saada aikaiseksi ja blogi pikkuhiljaa heräteltyä horroksestaan. Puolustuksekseni täytyy kyllä sanoa ettei minulla chilessä oloaikanani juuri mitään postailtavaa ollutkaan, sillä siellä pukeudun mieluiten mahdollisimman maanläheisesti ja mukavasti a) koska siellä oli kylmä (talvi) ja b) koska pohjoismaalaisena 'blondina' siellä tuppaa välillä saamaan vähän liikaakin huomiota kaduilla. Ihana reissu oli joka tapauksessa, vaikka etäännyinkin muodista ja tyylistä aika tehokkaasti!:D Kesäkuussa kirjoittelin Chilen ihanista tilpehööritoreista ja nyt ennen lähtöä tein sinne vielä pikakierroksen mielessäni loputon valikoima värikkäitä ja ihanan pehmoisia huiveja. Muun muassa tämän neonväreissä räiskyvän etäisesti aztec-tyylisen ihanuuden sieltä nappasin mukaani. Viimesyksyisen avoselkäisen maksimekon löysin Suomeen palattuani unohtuneena vaatekaapin perukoille ja niistä syntyikin sopivan rento mummolareissun asu.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Maailman katolla

Jos joskus pähkäilen pitkään että missäköhän kivassa paikassa asukuviani räpsisin, niin nyt sitä ei kyllä tarvinnut kauaa miettiä. Kerrostalossa jota asutamme on nimittäin upea kattoterassi joka on vapaasti asukkaiden käytettävissä, ja kun sattui vielä ihanan aurinkoinen päiväkin niin sitä parempi. Päivän asua lähdin rakentamaan löysien Mangosta jonkin aikaa sitten ostamieni mustien shortsien ympärille. Pakatessani matkalaukkuja tännepäin tullessani en raaskinut millään jättää noita ihanuuksia kotisuomeen, joten olihan minun pakko ainakin kerran niitä täällä 'talvessakin' käyttää. Vaalea neule, klassinen punosvyö, kultainen kaulakoru ja vähän leobardikuosia. Itse tykkäilin tosi paljon, voisin jopa yrittää joku päivä rakentaa toisenkin lämpimähkön asun noiden shortsien ympärille!

 

Vertailun vuoksi tässä kuva myös kesäpäivän asusta kotisuomessa, jossa siis päälläni samaiset shortsit. Aika eri tyyliset asut kuvissa, mutta mielestäni toimii hyvin sekä Suomen kesässä että Chilen talvessa:) P.S Tota kuvaa kattoessa tulee väkisinkin ikävä Suomen kesää... Nauttikaa te jotka ootte siellä ja säästäkää mulle mansikoita!!!