tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sairastelua ja hellehaaveita

Mikä oliskaan parempi aika sairastua kun vappuaatto? Nooh, sillä mennään mitä on, onneksi tänään kuitenkin tiedossa ihana ja rauhallinen ilta ystävän kanssa<3 ei ehkä ihan perinteistä vappuohjelmaa mutta mitäs tuosta! Tässä flunssassa on kuitenkin se hyvä puoli, että se on saanut minut pysymään hetken paikoillani ja poissa treenaamasta. Niimpä ehdin toteutta yhden pitkään päässä pyörineen tuunausidean! Kyse on farkuista, jotka ostin joskus New Yorkista, jotka palvelivat aikansa ja jotka lopulta leikkasin shortseiksi. Leikattunakin noita on tullut käytettyä muutaman kerran, mutta silti tuntui että jotain puuttui. Ja kuinka ollakkaan, eräänä päivänä tuli ilmi että meillä on metri kaupalla upeita pitsejä, joista en ole tiennyt mitään!? Siinä ei enää paljoa tarvinnut miettiä, kuvat puhukoon puolestaan:)






...parantumista ja helteitä odotellessa!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

keväistä kukkakuosia

Kyllä se kevät nyt sieltä näyttää tulevan vaikkakin vähän viivytellen. Muutamien lämpimämpien päivien kunniaksi olenkin jo vetäissyt nahkarotsin päälle ja kaivanut kukkahameen vaatekaapin kätköistä. Hameen olen muutama vuosi sitten tehnyt itse, jolloin tein myös toisen saman mallisen hauskasta punavalkoraidallisesta kankaasta. Korkeavyötäröinen pussihame on musta tosi kivan näköinen mutta hirveän pitkiä askelia siinä ei kyllä voi ottaa!:D







Tämä vaateinnostukseni on muuten kasvaneen treenimotivaation myötä salakavalasti hiipimässä myös urheiluvaatteiden puolelle. Ja miten voisinkaan sulkea silmäni kaikilta ihanilta ja värikkäiltä treenivaatteilta?! Niken sivuilla saa myös suunnitella ja tilata ihan oman laisia treeni/juoksukenkiä ja sielläkin olen jo käynyt suunnittelemassa useamman parin! ...ehkä joskus päädyn jopa tilaamaan luomukseni:)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

21/4/2013

Eilen reissasin Karjaalle katsomaan serkkujeni tanssinäytöstä, ja oli niin ihanan keväinen päivä että päätin pukea päälleni tuon pari päivää sitten valmistuneen turkoosin maksihameen. En yleensä käytä turkoosia ollenkaan joten yhdistelemistä piti hetki miettiä, ja päädyinkin lopulta pitämään muut asusteet hillityn värisinä. Ja sukkisten kanssa uskalsin laittaa jo ihan kesäkorot! Serkkutyttö auttoi räpsimisessä ja keksi että keinussa saa kivoja kuvia!



Kaulakoru on niin ikään itse tehty vanhoista pitsikauluksista, helmistä ja mustasta nahasta. 



Kynsiäkin taas innostuin värkkäämään tuossa toissapäivänä luppoajan yllättäessä. On ihan liian tylsää tehdä sama kuvio kymmeneen kertaan, ja lopputuloskin on paljon hauskempi kun kaikki kynnet on vähän erilaisia. Sama värimaailma kuitenkin pitää kokonaisuuden hallittuna. (lievää aztec innostusta havaittavissa....)


P.S. posti toi hyvin mieluisan paketin.... Täydellisten punaisten korkokenkien metsästys voidaan nyt virallisesti julistaa päättyneeksi!:D







maanantai 15. huhtikuuta 2013

Muotibloggari

'Sul on tollaset muotibloggarivaatteet!' viimeistä teinivuottaan viikonloppuna juhlistava kaverini sanoi heti minut nähtyään. En tiedä miten itse määrittelisin käsitteen 'muotibloggarivaatteet', mutta itse ainakin tuossa asussa viihdyin niin hyvin, että se nähtiin päälläni lauantain lisäksi vielä tänä harmaana maanantainakin. Ihanaa kun vihdoinkin on edes pikkiriikkisen lämpimämpää (tai noh, ainakin vähän vähemmän jäätävää), se mahdollistaa nimittäin niin paljon monipuolisempien asujen käyttämisen! Noista sukkiksista eroon pääsyä vielä odotellessa... Tuo hame on muuten tehty tässä postauksessa näkyvästä XL kokoisesta tätipaidasta. Pitsit ovat usein metrihinnaltaan aika kalliita, mutta UFFilta bongattu paita kevensi kukkaroa vain 2€ verran.










Treenipuolella täytyy muuten vinkata kaikille kiinnostuneille ihan mahtavasta (ilmaisesta!) appsista jota tänään kokeilin. Hyvä kaverini vinkkasi tästä mulle ja kyseessähän on siis tietysti NTC - Nike Training Club. Suhtaudun usein vähän varauksella kaikkeen tuollaiseen 'huuhaatreeniin' mutta nyt täytyy kyllä todeta että tehokasta oli! Tämä saattaa olla monille ihan vanha juttu jo, mutta ne jotka tuota eivät vielä ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi:)


Smile!:)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Treeniasiaa

Heippa! Taas on päässyt vierähtämään hälyttävän pitkä tovi siitä kun viimeksi tänne kirjoittelin. Syytä siihen aloinkin tänään oikein kunnolla miettiä ja aika selkeähän tämä tilanne on; lähiaikoina noin 99% energiastani on nimittäin mennyt treeneihin!



Olen ollut lähiviikkoina entistäkin motivoituneempi liikunnan ja terveellisen ruokavalion suhteen ja siksi päätinkin jakaa tätä innostusta myös täällä blogin puolella! Ja varoituksen sana: voi olla että tästä lähin kuulette enemmänkin juttua sporttisesta puolestani! Toinen syy siihen ettei asukuvia ole pahemmin näkynyt on se, ettei juuri huvita astua ovesta ulos muissa kengissä kuin niissä hyväksi todetuissa maihareissa. (..ja okei, ehkä myös se että olen ollut aivan järjettömän mukavuudenhaluinen) Matkasta bussipysäkille en voi nimittäin edes haaveilla koroissa, sillä ainakin meillä päin on vielä tosi liukasta ja joka aamu talsimani polku on jotenkin ihmeellisen muhkurainen ja vino(?!).



Treeni/juoksukenkien päivitys on jo pitkään ollut takaraivossa, ja nyt vihdoin sain asian hoidettua. Näitä tossuja silittelen kyllä ihan yhtä ihastuneena kuin niitä korollisiakin kenkiä! Nyt ei kyllä puutu tytöstä puhtia, näillähän pääsee melkein lentoon!:D



Ja jos ei nyt ihan överiksi menisi tämä treeni-innostus niin laitetaampa tähän loppuun vielä ne ainokaiset asukuvat tältä viikolta. Olen aivan ihastunut noihin kirkkaana loistaviin farkkuihin!! Peplum paita on itse tehty, kuin myös peplumtyyppinen vyö, johon näpistin tuon solkitsydeemin käyttämättömänä lojuneesta avainnauhasta (siis se sellanen joka kaikilla oli ala-asteella kaulassa:D). Here u go!:)




perjantai 5. huhtikuuta 2013

5/4/2013

Tällä viikolla on tullut nautittua auringosta, käveltyä tennareilla(!!), shoppailtua, laitettua kynsiä, fiilisteltyä uusia puhelimen kesäkuoria, mussutettu synttärimuffinsseja ja muuta mukavaa. Tässä pikainen kuvapläjäys puhelimen kätköistä. Tämä tyttö lähteekin tästä juhlistamaan vielä lisää eilisiä synttäreitä! ..juhliminen ei ole koskaan pahasta, eikös?;)