torstai 26. syyskuuta 2013

Reikiä päästä varpaisiin

Huh! Nyt voin hetkeksi huoahtaa helpotuksesta, syksyn osalta kun on ylppäreistä selvitty kunnialla. Keväällä sitten lisää.. Nyt on taas enemmän aikaa kirjoitella tänne blogiinkin! Eräänä kauniina päivänä viime viikolla (kun ei vielä ollut näin jäätävän kylmä) sonnustauduin reikäneuleeseen päästä varpaisiin. Asun pohjana toimi tuo tummanharmaa maximekko, joka on lähiaikoina ollut yksi ihan lempparivaatteista. Läpikuultava neulos on mekon materialina harvinainen mutta maanläheisen värin takia se ei kuitenkaan ole ihan liian kerisi. Aikaisemmin olen käyttänyt tuon alla lyhyttä vartalonmyötäistä hametta, mutta nyt huomasinkin mustien trikooshortsien olevan paljon parempi vaihtoehto. Ei tarvitse nimittäin jatkuvasti olla nykimässä helmaa alaspäin! Tämän ihanuusmekon päälle puin luonnonvalkoisen reikäneuleen ja asustin simppelisti parilla kultaisella sulka-aiheisella korulla. Riipus on itse tehty ja siiven mallisen rannekorun bongasin H&Mlta pari viikkoa sitten.


P.S korkeat halkiot mekon molemmilla sivuilla ovat kyllä superkivat, mutta noita kalmakoipia katsellessa käy ehkä liiankin selväksi että en ole hetkeen loikoillut rannalla:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti