sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sataa, ei sada, sataa, ei sada...

Sain parin päivän sisällä nyhjöttämisestä ja teen litkimisestä tarpeekseni ja lähdin ulos. Muutama hervoton yskäkohtaus kyllä tuli vedettyä muun muassa junassa, en vain yksinkertaisesti pystynyt lopettamaan köhimistä! Kokonainen vaunullinen ihmisiä toljottaa ja minä yskin naama punaisena ja silmät vuotaa kun niagaran putoukset :D No juu, jaarittelua vähemmän ja asiaa ja asukuvia enemmän eiks vaan, tällaisessa kostyymissä siis tänään tuolla kaupungilla hyppelehdin. Kotoa lähtiessä satoi kaatamalla ja nappasin sateenvarjon mukaan mutta koko loppupäivänä ei sitten satanutkaan eli kapistus sai toimia lähinnä kuvausrekvisiittana.. Uusi ihanuuslaukkukin pääsi tänään mukaan.





..sataako?

..ei sada!
Kävin tänään iltasella katsomassa Sofi Oksasen Puhdistus - romaaniin perustuvaan saman nimisen elokuvan. Voin kyllä suositella, ehdottomasti, mutta heikkohermoisimpien olisi ehkä parempi jättää välistä tuo pätkä.. Oli nimittäin sen verran rajua kamaa välillä. En kuitenkaan todellakaan kadu että tuota katsomaan eksyin, kaikin puolin hyvä ja kiinnostava elokuva ja aihe. Kuvaa klikkaamalla pääsette varaamaan itsellenne liput jos kiinnostusta löytyy!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti