tiistai 9. lokakuuta 2012

Her lips were dark of wine

nyt ei kyllä ollu viinistä huulet tummina tällä kertaa vaan ihan purkista vaan mutta tykkäilin kyllä noista synkistelyhuulista tosi paljon. Tämä asu on joltakin viime viikon päivältä, älkää vaan erehtykö luulemaan että olisin pärjännyt noinkin vähissä vaatteissa ihan lähipäivinä, hrrrr! Nyt alkaa jo olla aika kylmä, niitä -30 asteen pakkasia vaan odotellessa.. Siinä ei paljon pukeutumista sitten tarvi miettiä kun laittaa vaan kaikki löytämänsä neuleet ja villahousut niskaan (tai siis ne housut mielellään jalkoihin) ja menoksi:D Mutta siis, ehkäpä keskitytään nyt vielä toistaseksi tähän syksyyn ja sen asuihin. Valtteri (jonka blogi löytyy täältä) hienolla järkkärillään minua innostui kuvailemaan tuossa yksi kaunis päivä, sieltä nämä napsaisut siis peräisin!



Mekko - Gina Tricot, Kengät - Din Sko, takki Chilestä





Tähän loppuun vielä vilauttelen tämän päivän ei mitenkään erityisen erikoista asua. Muutaman kuvan halusin kuitenkin napata, sillä tänään olivat nimittäin uusi pipo ja hanskat ekaa kertaa matkassa mukana. On siellä koulussa kyllä niin kiinnostavaa ja kivaa kun opettajan selostuksia kuunnellessa voi samalla vaikka luoda jotain ihan uutta ja oman laista! 


Lanka on sitä perinteistäkin perinteisempää seitsemää veljestä, pipossa kaksinkeraisena ja lapasissa ihan vain yksinkertaisena. Puikot muistaakseni 4mm luokkaa. Tuollaisen pipon tekeminen onnistuu kyllä ihan varmasti vaikka olisi peukalo keskellä kämmentä vai miten sitä nyt sanotaan, se on nimittäin tehty kyllästymiseen asti oikein-nurin-oiken-nurin taktiikalla. Vaikeatekoiseksi ei ainakaan voi haukkua:) Lapasissa sitten haastetta onkin vähän enemmän kun kuviointiin pitää keskittyä oikein urakalla. Rakas poikaystäväni sanoi nuo nähtyään tasan yhden sanan; piirakka! Kuviointi kyllä muistuttaa erehdyttävästi piirakan pintaa, joten piirakkahanska it is! :D







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti